Julkaistu 3.4.2017

HSL:n Uusi Reittiopas – Gispo mukana

Gispo on osallisunut HSL:n ja Liikkenneviraston yhteiseen Reittiopas-projektiin vuonna 2017 mm. kuvaamalla juna- ja metroasemia sekä OpenStreetMap-aineistoa päivittämällä. Uusi reittiopashan löytyy osoitteesta www.reittiopas.fi. Teknisemmin aiheesta kiinnostuneen kannattaa suunnata osoitteeseen digitransit.fi ja mikäli haluaa itse parantaa OpenStreetMap-aineistoa vaikkapa oman koti-työpaikka-reittinsä optimoimiseksi, niin siihenkin löytyy ohjeistusta OpenStreetMap-wikistä.

reittiopas

MOBIILIKÄYTTÄJÄT HUOMIOITU MONIN TAVOIN

Uusi reittiopas ottaa erityisesti kännykällä reittihakuja tekevät huomioon.

Sovellus toimii hienosti pienelläkin näytöllä ja paikannusominaisuudet sekä joukkoliikenteen reaaliaikatiedot sopivat hyvin liikkuvan käyttäjän tarpeisiin.

Lisäksi sovellukseen tullaan yhdistämään mm. mobiilimaksaminen.

Sovellusta voi tietenkin käyttää hyvin myös tavallisella pöytäkoneella. Toki parannettavaakin löytyy. Esimerkiksi projektissa on lisätty OpenStreetMap-aineistoon rautatieasemille hissejä, jotta liikuntaesteisten olisi mahdollista käyttää sovellusta, mutta paljon työtä on vielä tehtävä, jotta sovellus olisi erityisryhmille sopiva.

PANORAAMAKUVIA MAPILLARYYN

https://embed-v1.mapillary.com/embed?version=1&filter=%5B%22all%22%5D&map_filter=%5B%22all%22%5D&image_key=8GBxpWYsWdZBa6k5YKLorA&client_id=WE9yeWVmN2Q4TktSTnNXVl9nOGJWdzo4OGRmNTAxMTE3MjZhYjQy&style=split

AVOIMUUS LÄHTÖKOHTANA

Uusi reittiopas hyödyntää avoimia aineistoja, sen koodi on avointa ja se myös tarjoaa avoimia rajapintoja. OpenStreetMap:n aineistoa hyödynnetään mm. reitttihauissa ja reitityksessä sekä taustakartoissa, joskin reititys ja reittihauku perustuvat myös muihin kuin OpenStreetMap-aineistoihin. OpenStreetMap-aineistojen päivitys on asia, jota Gispo on mukana tekemässä.

reittiopas

GISPON ROOLI PROJEKTISSA

Gispo tuli projektiin mukaan joulukuussa 2016 ja ensimmäiseksi kävimme kuvaamassa rautatieasemia sekä metroasemia, jotta mm. hissit saatiin OpenStreetMap-aineiston kautta reititykseen mukaan.

”Reittiopas-projekti kokeilee rohkeasti monien asioiden tekemistä uusin tavoin” pohtii Erno Gispolta

Myös Länsimetron asemat kuvattiin ja näitä 360°-kuvia siirretään Mapillary-palveluun, josta ne ovat avoimesti kenen tahansa käytettävissä. Lisäksi Gispo on tuottanut OpenStreetMap-wikidokumentaatiota, jotta kuka tahansa voisi halutessaan parantaa OpenStreetMap:a ja samalla myös Reittiopasta. Ruotsinkielisten katunimien täydentäminen Digiroad-aineistosta tehtiin hiljattain Gispon toimesta.

LAAJA PROJEKTI

Reittiopas ei ole ”vain” pääkaupunkiseudun projekti. Liikennevirasto on toteuttanut samalla ohjelmistolla koko Suomessa toimivan matka.fi-palvelun. Lisäksi monilla kaupungeilla on jo olemassa tai tulossa omat versionsa Reittioppaasta. Onpa Reittioppaasta Norjalainenkin versio.