Julkaistu 17.8.2018

Karttapalvelun tarpeita selvitettiin monelta kantilta

karttapalvelu

Tilastokeskuksella on hyvä brändi ja maine luotettavana tiedontuottajana. Helpottaakseen aineistojensa hyödyntämistä Tilastokeskus kehittää parhaillaan verkkopalveluitaan. Gispo pyydettiin mukaan esiselvityshankkeeseen, jossa kartoitettiin eri käyttäjäryhmien tarpeita Tilastokeskuksen karttapalveluille. Konsulttimme perehtyivät aiheeseen monipuolisesti: aiemmat selvitykset perattiin läpikotaisin, verkkokyselyn tuloksia analysoitiin monelta kantilta ja Tilastokeskuksen asiakkaita haastateltiin.

Syvälle aiheen äärelle päästiin myös Tilastokeskuksen henkilökunnalle järjestetyissä työpajoissa. Aamupäivän aikana eri yksiköiden tarpeita tunnistettiin ja kehitettiin intensiivisesti erilaisin ryhmätyömenetelmin. Välillä toki myös huilattiin tuoreen pullan ja punaisten omenoiden äärellä! Työpajat olivat tuloksellisia ja saivat osallistuneilta hyvää palautetta.

Pelkäsin aluksi, että minulla ei ole aiheeseen mitään sanottavaa, mutta yllätin itsenikin, kuinka hyvin ideoita alkoi tulla, eli menetelmät olivat ilmeisen kohdillaan.

Työpaja ylitti odotukset, oli mielenkiintoista päästä visioimaan tällaista ihan tyhjältä pohjalta ja todella mukavasti eri ehdotukset otettiin huomioon. Vetäjät olivat rohkaisevia ja vetivät ihmiset hyvin mukaan toimintaan. Positiivinen yllätys ja kokemus.

karttapalvelu

Työpajojen post-it -lappujumpan tulosten analysointi jatkui toimistolla karva-assistentin avustuksella. Niistä ja kaikesta muusta materiaalista olemme tiivistäneet keskeisimmät toiminnallisuudet, jotka uudella karttapalvelulla tulisi olla, jotta se tehokkaasti palvelisi kaikkien käyttäjäryhmien erilaisia tarpeita. Toivottavasti Gispo pääsee osallistumaan myös palvelun toteutusvaiheeseen!

karttapalvelu
Profiilikuva

Gispo

Gispo on suomalainen avoimen lähdekoodin paikkatietotalo, jonka palveluihin kuuluu paikkatietokonsultointia, sovelluskehitystä, koulutusta sekä ylläpitoa ja tukea.